Noniin. Taas ollu hetki taukoa ja pitkään jo pitäny kirjottaa, mutta päästin sitten kaiken kasaantumaan. Nyt on varmaan enemmän kaikenlaista häppeninkiä ollu ku pitkiin aikoihin, mikä on kyllä aika hassua, mutta positiivista. Ja kaikenlaista on tulossakin, jännää.
Noh, jos viimekerralla pälätin kouluunpääsystä ja sen kommelluksista, niin asiat ei enää oo ihan samalla tavalla. Tosiaan n. kahden kuukauden AMK-elämän jälkeen päätin lopettaa ja olla tuhlaamatta aikaani ja opintotukikuukausia väärällä alalla. Ei sen suurempaa, vaikka olinkin aika pettyny toisaalta siihen ettei tekniikan opinnot osoittautuneet mun hommaksi. Halusin sinne kuitenkin niin paljon ja uskoin sen olevan jotain enemmän mun makuun kuin ammattikoulun lentokoneasennuslinja. No, shit happens.
AMK:n plussaksi on tosin sanottava, että siellä oli mukavaa ja paljon luontevampaa olla muiden täysi-ikäisten opiskelijoiden kanssa. Ja kouluruoka, vaikkakin maksullista, oli sen verran hyvää ja monipuolista, että siitä maksoi mielellään sen vähäisen hinnan, että terveisiä vaan Tampereen aterialle. AMK:ssa oli haastetta, mutta myöskin viihdettä(omanlainen haasteensa tosin) ja pakko sanoa, että opiskelijabileet on jees ja kaikenmaailman baarikierrokset yms. on kultaisia häppeninkejä. Hervannan humalahyppely ja pubirundi, aiettä. Oli hauskaa. Jään kaipaamaan kaikkea tätä tietynlaisella haikeudella, mutta oon toisaalta onnellinen, että uskalsin lopettaa ajoissa.
Eihän se elämä siihen lopu, seuraava siirto oli oikeestaan jättää manse hetkellisesti taakse ja punkata porukoilla ihan vaan minimoidakseni kulut jotka menis meikäläisen säästöistä. Onneks porukat kuitenkin on ymmärtäny tän ja huolinu mut takasin nurkkiinsa hetkeksi suunnittelemaan tulevaa. Ei sillä että olisin sitä epäilly, mutta ei kaikilla ole välttämättä tällästä mahdollisuutta ja oon tosi kiitollinen omastani. En anna vielä juuri minkäänlaista painoarvoa seuraavan koulutusalan pohtimiselle vaan haluan kerrankin vaan vähän rauhoittua ja olla stressaamatta sitä. Katotaan onnistuuko.
Eihän sitä tietty ihan tyhjänpanttina voi olla, eli töitä hakemaan! Ja tulihan niitä haettua, tosin ei kovin suurilla tuloksilla. Pääsin muutamaan haastatteluun, mutta ne ei edenny ikinä mihinkään, joten seuraava ei tapahtunu ollenkaan turhan aikasin.
Heti oikeastaan rantauduttuani Oriveteen, laitoin puolustusvoimille postia ja päätin siirtyväni sivariksi, mahd. nopeasti, vaikkakin eka vapaa koulutuserä oliskin ollu vasta helikuussa 2014. Haluan mokoman kansalaisvelvollisuuden pois alta kummittelemasta takaraivosta ja suoraansanottuna Parolannummi ei houkuta. Anyways, olin onnekas ja sainkin tosi pian paikan(n. 2 viikkoa sitten) Lapinjärveltä marraskuun 2013 koulutuserään, joka muuten alkaa 25.11. Eli ihan kohta.
Tässä onkin pari viikkoa ny menny metsästäessä sivaripaikkaa Tampereelta ja vielä ei tähän mennessä oo tärpänny. Eioo helppoo. Kunhan ny jostain sais sen paikan. Vaikken vastusta vanhankoteja mitenkään, mutta vierastan niitä tosi paljon ja ne on tietyllä tavalla tosi ahdistavia paikkoja omasta mielestäni, joten ne ei oo meikäläsen toiveiden kärkipäässä valitettavasti. Melkein mitä vaan muuta. MAAILMANKAIKKEUS PLS.
Jokatapauksessa, kävi miten kävi, on ainakin meikäläisen hommat melkein seuraavaks vuodeks aika selvillä.
On tästä joutenolosta ollut jotain hyötyäkin, ei pelkästään työnhakukokemuksen muodossa, mutta oon saanu jonkinlaisen kuntoilukärpäsen pureman. Tai ehkä pitäisi sanoa paremmin, että oon saanu luppoajallani motivoitua itteäni liikkumaan eri tavoilla ja pyrkimään pääsemään parempaan kuntoon. Oonkin nyt käyny ahkerahkosti salilla ja lenkillä porukoiden kanssa. Kuntosali ei oo ollu mulle ikinä kovin luontevan tuntunen paikka joten porukoiden seura ja opastus salilla on ollu iso tuki ja apu. Voi olla että personal traineriin tai jonkinlaiseen ammattilaisen neuvoihin pitää vielä turvautua ja ehkä pitäisikin.
Ja pakko sanoa, että näin astmaatikkona ja ylipainoisena henkilönä en oo ennen oikein ymmärtäny kun ihmiset on hypettäny kuinka kovan lenkin tai salireenin jälkeen on niin hyvä olo. Nyt ymmärrän.
Tää on myöskin ehkä vähän osa sellasta paranna itseäsi ihmisenä projektia/haavetta, ei pelkästään kunnonkohotusta tai painonpudotusta. Ehkä suurin tavoite tässä on päästä lähelle omaa ihannepainoani ja saada jonkinlaista lihaskuntoa samalla ja toisinpäin. Mun oma suurin pudottaja, palkintona parempi elämä ja itsetunto. Yritin tätä jo vähänniinkuin kesällä, mutta jotenkin epäonnistuin ja lannistuin.
Sanotaanko nyt vaikka niin, että matkaa on paljon edessä tällä saralla. Jos sanon, että ihannepaino olis 95 kg(pituutta kuitenkin 190 cm) niin vajaat 29 kiloa olis tästä hetkestä pudotettavana. Iso urakka, mutta tässä onnistuminen olis tosi iso juttu mulle. Pelkään kuitenkin, että meikäläisen heikohko itsekuri tulee olemaan suurin haaste tässä urakassa.
Mietin aika pitkään laitanko tästä hommasta mitään tänne, vaikka parit ihmiset tietääkin tästä vähän, koska se luo tietynlaisen suorituspaineen ittelleni tässä projektissa. Ei sillä että se olis huonoa painetta, mutta sellanen psykologinen yleisöpaine. Ehkä joku tajuaa :D En tiiä kuinka paljon tuun kirjottelemaan tästä tänne vaiko ollenkaan enempää, time will tell.
Ja päivän muihin aiheisiin.
Jokavuotiseen tapaansa, joulu tuppaa tulemaan kovaa vauhtia niskaan ja se taas aiheuttaa omat ongelmansa, eli lahjojen ostaminen. Yksinkertaisesti maailman vaikein asia. PISTE. Ainakin meikäläiselle. En oikeesti pysty tajuamaan, kuinka se voi olla niin hankalaa. Ärsytys.
Mutta koska joulu tulee, tulee myös jouluruuat! Nams. Mulla on ollu jo useemman viikon kauhee mieliteko saada joulutorttuja jo, mutta porukat on ilmeisesti korviaan myöten täynnä niitä enkä oo si saanu tehä niitä vielä :(
Ja sitten tulee uusivuosi ja pakolliset Israelmuistelut. En enää muista mikä osa mun Israelpäivityksistä on viimesin ja mitä oon lupaillu jo ikuisuuden tehä lisää. Tää ei varmaan valmistu ikinä :D Ehkä se muisto on silti tärkein. Kyllä se aika rientää.
Mitähän kaikkea mahtaa 2014 tuoda mukanan? Toivon ainakin, että saataisiin taas huikea joukkue akateemisiin kyykkäkisoihin ja ja ja ja ja... Entiä. Ens vuosi on vielä niin tabula rasa etten ehkä halua vielä edes kurkkia suuremmin siihen suuntaan. Tulee vastaan mitä sattuu tulemaan!
Yritän ny ainaki kerran vielä tän vuoden puolella päivittää tätä lohdutonta blogintynkää :D
Nyt päivälleen puolen vuoden(!) hiljaiselon jälkeen, nyt kun taas illat alkavat pimenemään ja lehdet putoilemaan puista, on tämänkin aika hypätä taas jaloilleen ja herätellä ruosteiset sormet kirjoittamaan soopaa tänne, edelleen samalla mallilla kuin ennenkin. Ehkä. Kouluhajoilua, ruokaa, ystäviä, seikkailuja, elämää, töitä, työmatkailua ja ties mitä muuta sheisseä! :D Wompatteja on tulevilla kilometreillä vielä tusinoittain. Beware!
En ala tässä yksityiskohtaisesti selittämään mitään erityistä seikkailua(HUPS. EPÄONNISTUIN),sun muuta, mutta yritän tiivistää tämän hiljaisen puolen vuoden tapahtumia jotenkuten :D
Tosiaan, akateemisen kyykän mm-kisoja muisteltiin viimeksi ja sen jälkeen on ollut kaikenlaista, mutta jotenkin kaikki tuntui niin toistavan itseään tässä blogissa, etten sitten ikinä vaivautunut skriivailemaan niitä tänne. Pitänee keksiä jotain uutta ja virkistävää/tyhjänpäiväisempää jaadaamista tänne.
Anyway, kevät meni vauhdilla ja aiemmin mainitut PART-kokeet meni päin seiniä. Siis ei läpäisyä niistä. Muutenkin koko kevään oli koulumotivaatio tosi alhaalla ja se näkyi myös meikäläisen koulunkäynnissä. Eikä sitä auttanut sekään fakta, että kevään yhteishaku alkoi ja AMK-kipinä heräili kummasti. Olin jo amisvuoden alkuvaiheessa katunut, että olisikohan sittenkin pitänyt suunnata korkeakouluun. Pitkän tuskailun jälkeen kuitenkin laitoin paperit vetämään kolmeen ammattikorkeakouluun. Kaksi hakua Tampereelle ja yksi Kuopioon.
Käytiin myös yllätysvastaanottamassa Jape takaisin luoksemme Helsinki-Vantaalla, Irlannin-vaihtovuoden päätyttyä!
Lopulta lumet sulivat pois ja kevätjuhlia päästiin viettämään ja juhlistamaan ammattiin valmistuneita ja ylioppineita, joiden joukossa oli monia ystäviä ja tietty oma velikulta Antti! Kesä oli alkanut ja vapaus koitti. Kesäksi osoitteeksi vaihtui oma huone porukoilla, Orivedellä!
Kesään kuului monta muuttujaa(Tai ainakin niin monta kun niitä saa Orivedeltä revittyä) :D Taksikuskeilua vaihtelevissa määrin, pääsykokeilua, reissuja Tampereelle vaihtelevassa seurassa, mökkireissuja, jäätelöä, kaljaa!, rippileiri Saarenmaalla, yhteishakutulosten jännittämistä, mutta ennenkaikkea YSTÄVIÄ! ja SEIKKAILUJA(mm. Asuntomessut ja Hobittimuutto!)!
Suurin muuttuja oli kuitenkin se, kun yhteishaun tulokset tulivat.
Olin siis Saarenmaalla, rippileirillä suorittamassa yövahdin virkaa, kun eräänä sateisena aamuna sain viestin äidiltä, että olin päässyt ammattikorkeakouluun. Kolmanteen hakuvaihtoehtooni tosin, joka oli Kuopiossa.
Kaksi ensimmäistä hakuvaihtoehtoa olivat TAMK:iin Tampereelle. Sitä päivää ei parantanut ainakaan se, että jäin 1. ja 2. hakutoiveestani vain yhden pisteen päähän( sen lisäksi että liukastuin märissä portaissa ja tulin ne selälläni alas..). Reaktioni viestiin: Voi paska(kirjaimellisesti). Olin toivonut Tapereelle pääsyä, jottei olisi tarvinnut muuttaa pois mukavasta yksiöstäni, mutta se näytti nyt valuvan kankkulan kaivoon.
No, ei auttanut itku markkinoilla. Otin Kuopion paikan vastaan, mutta jäin kuitenkin jonottamaan ensimmäistä hakutoivettani, varasijapaikan toivossa(varasijani oli 7.), sormet ristissä.
Tätä seurasi lopulta se, että elokuun vaihduttua kalenteriin, olin jo tehnyt vuokrasopimuksen KUOPAksen kanssa soluhuoneesta, in case asiat menisivät niinkuin näyttivät menevän. Tuossa vaiheessa jo piti olla ilmoitettuna opiskelupaikkojen hyväksymiset sunmuut, joten soitin TAMK:iin opintosiihteerille, josko peruutuspaikkoja oli tullut ja varasijoilta otettaisiin hakijoita.
Vastaus oli rankka: "Valitettavasti koulutusohjelma on täynnä, ja peruutuspaikkoja ei ole tulossa". Siis oli aika hyväksyä kohtalonsa ja valmistautua Kuopioon muuttamiseen. Olisi siellä ainakin Tuomas ja Hanna, joskin 5.hengen soluasunto epäilytti.
Sitten koitti eräs maanantai, vapaapäivä rankan taksikuskeiluviikon keskellä, jona olimme sopineet porukoiden kanssa, lähtevämme muuttamaan osaa tavaroistani Kuopioon, jotka oli edellisenä iltana laatikoitu Tampereella. And so we did. Tuntien ajamisen jälkeen, hain avaimen KUOPAksen toimistolta ja suuntasimme solulle.
Tehtiin pientä tutkailua yhteisten tilojen osalta ja olin jo kauhuissani miten epäsiisti ja oksettavan saastainen sen yleisilme oli, keittiön varsinkin. Kuolin henkisesti siihen paikkaanl. Mutta ei auttanut kuin hyväksyä tappionsa. Solulta ei pidä odottaa liikoja ei. (Tähän huomiona, että valitettavasti kuvamateriaalia ei ole tarjota, koska kamera olisi varmaan särkynyt mokoman saastan kuvaamisesta)
Kannoimme kamat neljänteen kerrokseen meikäläisen huoneeseen ja juuri kun saatiin huonkalujen mitat soviteltua huoneeseen, meikäläisen puhelin soi. Meikäläiselle tuntematon numero soittaa.
Vastaan normaalisti:
-"Sampsa."
-"Täältä TAMK:ista moi! Olit jäänyt jonottamaan varasijapaikkaa meiltä tohon Kone- ja Tuotantotekniikan koulutusohjelmaan eikö?"
-"Juu-u"
-"No kuule nyt olis sillä lailla, että meillä olis sulle paikka varasijalta täällä Tampereella jos haluat sen ottaa vastaan, että mitenkäs on?"
-"Tota, oota pikku hetki niin pidän pienen pikapalaverin noiden viisaampien kanssa tossa vieressä, jos vaan käy?"
-"Toki"
Hiljaisella äänellä silmät pyöreenä ilmotan porukoille että pääsin sittenkin TAMKiin, kysyvä ilme naamallani, johon ne vastaa suurinpiirtein huutmalla, että "OTA SE!".
-"Juu, tota otan mielelläni sen paikan vastaan kiitos vaan, tuli aikalailla viimesellä hetkellä meikäläisen kannalta, heh.."
-"Juu no tämä on sitten sillä selvä, niin minä laitan nuo paperit postiin sulle ja tervetuloa opiskelijaksi TAMKiin!"
END OF PHONECALL.
Tässäkohdin seuraa onnitteluhaleja porukoilta ja tyytyväisiä ilmeitä molemmin puolin. Olin silti hämilläni, koska tiesin, että Tampereenkämpän seuraavan vuokralaisen piti tulla kirjoittamaan vuokrasopparia seuraavana päivänä. Tähän porukat totesivat vaan kuitenkin, että eiköhän se järjesty ja niinhän se järjestyikin. Täällä istun nytkin onnellisena kirjoittamassa tätä. Olihan se ikävää perua se sopimuksen tekeminen viimehetkellä, mutta olen tässä itsekkäästi onnellinen omasta puolestani.
Totesimme, että eiköhän tämä ollut tässä, ja otettiin laatikot kantoon ja takaisin autonperään ja suunnaksi KUOPAksen toimisto, vain tunti sen jälkeen kun olin avaimen noutanut. Oli samalla palvelurouvalla ilme melkoinen, kun ilmoitin että palauttaisin tän avaimen ja voitaisiin purkaa tuo vuokrasopimus samalla.
Käytiin syömässä ja suunnattiin takaisin kohti kotoisaa Pirkanmaata ja tuotiin kamat vielä samalla reissulla takaisin kämpille :) Day well spent.
Matkalla oli tosi surrealistinen tunne, kun yritti vain käsittää mitä juuri oli tapahtunut. Vasta tätä kirjoittaessa sen huomaa oikeastaan, nyt kun koulua on käyty pari viikkoa. Voisin melkein sanoa, etten ole aiemmin ollut niin onnellinen ja helpottunut kuin sinä aurinkoisena iltapäivänä.
Tämä reissu tullaan jatkossa muistamaan legendoissa Hobittimuuttona, eli muuttona sinne ja takaisin!
Täten siis ammattikoulu, ja lentokoneasennuksen pk saivat jäädä taakse, ja kävin irtisanomassa itseni TREDU:sta samalla jättäen taakseni hienon koulutuslinjan ja luokallisen huikeita ihmisiä.
Luokka 12LE1, olette aina sydämessäni<3
Ja niin sitä ollaankin jo tässä päivässä, ensimmäinen virallinen opetusviikko Ammattikorkeakoulun ihmeellisessä maailmassa on takana. Hommaa on paljon ja infoa viisinkertaisesti käsiteltävänä ja muistettavana.
Odotan tulevia vuosia innolla, enkä voisi olla paljon kiitollisempi tuosta elokuun 5. päivän ihmeestä. Haluankin toivottaa hyvää kouluvuotta kaikille osallisille ja mukavaa syksyä sen myötä. Olkaa ahkeria!
- Sampsa
Loppumusiikit ei muuten katoa mihinkään! Tänään vuorossa:
Huhhuijjaa. Tässä päässy vähän vierähtämään aikaa viimekerrasta kun kirjoitin, eikä se seuraava Israel-katkelmakaan oo mihinkään edistyny... Mutta oli pakko pitää paussia kirjottamisesta, koska alko tuntumaan kauheen väkinäiseltä. Mutta nyt on taas aika kasailla kuulumisia ja seikkailuja tänne!
Tähän kuukauden ajalle on tosiaan kerenny kertyä jos jonkinlaista hommaa, aina MM-tasola urheilusta, sairastamiseen ja työreissuun. Melkosta meininkiä voi pojat.
Let's do this.
Voisin tässä alottaa tuosta jo viimeksi hehkuttamastani huippu-urheilusta, eli osallistumisestani TTY:n isännöimiin Akateemisen kyykän MM-kisoihin Hervannassa 9.2.2013.
Kaikki alkoi siitä, kun itse suuri muinainen suursonni, ystäväni Mikko kyseli meikäläiseltä kesken koulupäivän, notta lähtisinkö pelaamaan kyykkää Mikon ja sen vaihtarikaveri Davidin joukkueeseen, koska niiltä puuttui kaksi pelaajaa :D Ei ihan kauheesti tarvinnu miettiä, ei muutakun Tuomakselle viestiä kuopioon, notta viikonloppuna mennään kyykkäämään ja kunnolla! Ja niinhän se Tuomaskin sieltä liittyi meidän joukkueeseen, joten kaikki oli valmiina viikonlopun suuria kisoja varten! Paitsi se Akateeminen osuus. Siiiiiiis... Alkoon vei itse kunkin tie!
Tuomas saapui perjantai-iltana junalla meikän luo valmiiksi, jotta oltaisiin jo aamulla valmiina suuntaamaan Herwoodiin, kun ei ollut varmuutta meidän peliaikataulusta vielä. Loppupeleissä meidän pelit alko vasta yheltä iltapäivällä, mutta ankara valmistautuminen alkoi jo aamukymmeneltä, ettei sen kummemmin erotuttaisi muusta porukasta liialla selväpäisyydellä!
Lopulta päästiin nyssellä Herwoodiin ja olihan siellä TTY:llä meisinkiä kerrakseen. osallistujia yli 2000 ja tunnelma kohdallaan! Viimein löydettiin Mikko ja David alueelta, eli joukkueemme Die letzte seilbahn(Viimeinen köysiratavaunu) oli koossa ja suunnattiin kohti meidän pelialuetta. Mehän tosiaan kilpailtiin ISE-sarjassa(I speak english) eli kaikki olisi englanniksi tuomareita myöten. Meidän joukkueen kyykkäkokemus lähenteli muutenkin jo nollaa, joten aika pohjilta lähdettiin mustina hevosina taistelemaan ISE-sarjan kuninkuudesta.
Meidän lohkossa oli vaan kaksi joukkuetta meidän lisäksi, joten jouduttiin pelaamaan molempia vastaan kahdesti. Alkusarjan pelit menikin yllättävän hyvin, parista kommelluksesta huolimatta.
Mitä nyt kapteenimme Mikko meinas tappaa muutaman katsojan heittämällä sen kartun kunnon kaaressa yleisöön ja tumppi onnistui kyykkäämään Mikon huonosti sijoitetun termarin tuhannen päreiksi. Sinne meni minttukaakaot sano Mikko siihen. Onneks meillä oli hyvät ja uskolliset kannattajajoukot!
Toisen joukkueen voitimme molemmissa peleissä ihan reippaasti, mutta toisessa parissa menikin tosi tiukalle kummankin voittaessa toisensa kerran ja heidän voitettua kanssa kahdesti saman kuin mekin, jolloin piste-ero ratkaisi lopulta jatkoonmenijän. En muista kuinka tiukalle meni lopulta pisteissä, mutta alle 5 pistettä taisi olla ero, joka vei meidän joukkueen quarter finalseihin ja kohti suurempaa kunniaa! HIT IT!
Kunnollista nestetankkausta ei missään nimessä unohdettu
päivän aikana, akateemisissa olosuhteissa kun oltiin ja loppua kohti se alkoi jo tuntua itse kunkin pelisuorituksissa :D
Quarter finalsseissa kohtasimme edellisen vuoden ISE-sarjan maailmanmestarit hieman hämärissä olosuhteissa, kaikin puolin. Pimeää, lumisade ja heikko keinovalo sekä uptight tuomari. Eka puolisko otettiin takkiin jonninverran, mutta toiselle puoliajalle lähdettiin taitelemaan vaikka osa joukkueesta olikin jo aivan kypsä hommaan :D Loppujenlopuksi hävittiin varmaan vaan parilla pisteellä. TOSIN meidän vastustaja huijasi ja potki meidän kyykkiä takasin sisään pelialueelle ja tuomari ei ottanu kuullakseen asiasta. Jokatapauksessa, vaikka tuli takkiin, niin koko päivä meni hyvässä seurassa, eeppisissä hetkissä, humalassa ja ennenkaikkea hyvässä urheiluhengessä! Ensivuonna uudestaan, joukkueella X, ja suosittelen kaikille muillekin, siis täysi-ikäisille :D Mieletön ja hulvaton tapahtuma kerrassaan!
PS. Lopputulos: Mikko ei päässyt iltaseiskalta baariin. Päätelkää itse :D
Noin viikko kyykkäkisojen jälkeen, tulin taas ittelle ominaiseen tyyliin kipeeks ja kuume oli herkullisesti viitisen päivää yli 40 asteen. Koska sairastuin keskellä viikkoa, lähdin suosiolla Oriveteen porukoille sairastamaan. Päälle vielä yskä ja nuha niin olikin koko pyhä kolminaisuus kasassa. Saattoi johtua ihan tuosta talvisesta lauantaipäivästä Herwoodissa tai sitten olin vaan saanut flunssan jostain.
Oli melkonen sairastus kyllä. Piti jo tuolloin kirjotella tänne, mutta ei ollu voimia siihenkään. Ne päivät menikin vaan sohvalla maatessa ja lääkkeitä vedellessä.
Uuh ihana somelainen rippileri.
Viimeisimpänä asiana tähän aikahaarukkaan mainittakoon edellisviikon työreissusta. Eli 23.2 suuntasin velipojan kanssa Oriveden seurakunnan talvirippileirille laittamaan ruokaa viikoksi. Suuntana oli Pello ja siellä oltiin Ritavalkean laskettelukeskuksen vieressä samannimisessä leirikeskuksessa. Matka oli kerrassaan pitkä ja tuskainen, bussin ahtauden ja aikaisen lähdön takia. Mutta kuskina perinteisesti luottomiehemme Mika! Leirin työntekijäkunnassa olisi kuitenkin mukavasti hyviä ystäviä ja ihania ihmisiä niinku Krista, Eve ja Emma :)
Bussi tosiaan oli ahdas, koska samaan aikaan eri paikassa pidettävä nuortenleiri kulki samalla bussilla, ja tyhjiä paikkoja ei kai oikeastaan ollut, ja matkatavaroita jouduttiin otamaan sisälle asti. yleensä meikäläinen on matkapahoinvoinnista kärsivä bussissa, mutta onneksi joku on keksinyt lääkkeen nimeltä postafen. Hallelujaa, sillä meikäläisen paikka oli bussin takimmaisessa rivissä.
Pysähdyksiä oli matkalla muutamia, mutta tärkein paussi oli Haaparannassa josta ostettiin ruokia rippileirille, sillä paljoa ei voitu ottaa mukaan Orivedeltä. Samalla pidettiin lounastauko. On muuten melkoista mennä kaupassa kärryjen kanssa ja pohtia paljonkohan sitä mitäkin tarvittisi että pärjätään päivään X asti. Miellyttävämpiakin kauppareissuja on tullu tehtyä joo. Päästiin kuitenkin ihmisten aikoihin loppuiltapäivästä Ritavalkeaan kun nuortenleiri jatkoi kohti Sodankylää ja Luostoa. Tuohon päivään ei mahtunukaan oikein muuta kuin iltapala ja sitten jo valmistauduttiinkin huomiseen päivään, tietäen, ettei meillä ollut muita mausteita kuin mitä leirikeskuksen kaapista löydettiin. Suolaa ja pippurisekoitusta. Meidän mausteet kun oli eksynyt nuortenleirin tavaroihin.
Suolalla ja pippurilla pärjättiin kuitenkin hyvin muutama päivä, kunnes köytiin taksilla Kristan kanssa täydennysostoksilla. Viikon ruokalista koostuikin enimmäkseen asiosta X plus pussimuusi plus salaatti, mutta kukaan ei valittanut ruuista ja kiitostakin tuli :)
Koko alkuviikko meni aika sumussa, eikä paljon jaksanut/tullut mentyä pihalle koko talosta, kunnes Krista sai väännettyä mut patikoimaan ulkosalle yhtenä iltana :) Oli mukavaa ja juteltiin kaikenlaisista asioista :) Plus myy(kitka) oli nolla ainakin kahesti Kristalla(kuvat) ja vähän väännettiin lumihangessa ja jaettiin lumipesuja :D Lumipesusta Krista oli kovin katkera vaikka ite ansaitsi mokoman :D
Emma oli yövahtina ja vieraili jatkuvasti keittiössä ja mun ja Antin huoneessa iltaisin pitelemässä seuraa kun muut teki jotain muuta tai jo nukkuivat ja me valvottiin :D Emman kanssa tuli taas kaikenlaista kohelletua leirillä joiden kuvamateriaalia en laita tänne, koska Emma vihais mua loputtomiin siitä :D Mutta mainittakoon että kakkukuvulla oli osuutta asiaan :DDD
Torstai oli virallisesti kunnon laskettelupäivä, vaikkakin leiriläiset lasketteli useampana päivänä siinä 50 metrin päässä Ritavalkeassa, mutta torstai oli varattu päivälle Ruotsissa, Svansteinin laskettelukeskuksessa, puolen tunnin ajomatkan päässä Pellosta. Svanstein on mukava ja rauhallinen laskettelukeskus ja oli tänä vuonna paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Meikäläinenkin siis lähti laskemaan mäkeä muun leirin kanssa, kun ei ollut ruokittavaa päivällä. Antti jäi leirikeskukseen ja lämmittäisi iltaruoan kun me tultaisi takaisin.
Vaikka vuosi sitten opettelin ite vähän lautailemaan Ritavalkeassa, niin päätin kuitenkin laskea suksilla Svansteinissa, koska niillä oon ihan hyvä ja varma laskija. Siellä sitten päivä laskettiin, milloin isommassa porukassa ja millon pienemmissä :) Nautittiin myös maukas hampurilaisateria siellä!
Loppujenlopuks laskin Even kanssa vähän ympäriinsä ja meillä oli hauskaa :P Evekin opetteli vasta viime talvena lautailemaan ja nyt se laski jo aivan huippuhyvin! Svansteinissa oli hyvä päivä ja sen tunsi taas luissaan :) Lopuksi Pellon S-marketin kautta leirikeskukseen ja ruoalle!
Loppuviikko meni taas heppoisessa sumussa ruokaa laittaen ja tiskaten. Leiri meni kauttaaltaan erinomaisesti, ainakin omaltani ja Antin osalta, mutta eipä muidenkaan kohdalla ongelmia pahemmin ollut, mitä nyt vähän flunssa pääsi iskemään muutamiin ihmisiin. Kaikki leiriläiset läpäisi loppukokeen kerrasta ja osa ei olisi halunnut lähteä takaisin ollenkaan :) Viimeisenä iltana saatiin vielä nähdä mahtavat revontulet! Paluumatka oli taas yhtä ahtautta ja väsymystä ja villejä keskusteluja/väittelyjä vähän mistä sattuu. :D Parhaat hetket paluumatkassa oli angstipurkkailu Emman kanssa ja se hetki kun sain sulkeuduttua muulta bussin kohinalta kuulokkeideni kanssa ja kuntelin taas tuokiollisen Swedish House Mafiaa! Ah, tuli oikein kylmiä väreitä kun palasi sen keikan tunnelmiin ja meininkeihin. parhautta<3
Oli ihan mukavaa taas palata keittiöhommiin näin tauon jälkeen vaihteeksi ja tietty se rahakin maistuu köyhälle opiskelijalle mitä töistä ansaitsee. Kiitos kaikille leirillä olleille!
Sunnuntai menikin koomassa ja illalla suuntasin taas Tampereelle, kerrankin poikkeuksellisen tyhjällä taajamajunalla. Ja fysiikan PART-kokeet lähestyy ja meikäläinen on jokseenkin kujalla. Että näillä eväillä mennään tähän hätään :)
Ja päivän loppumusiikkina Karsmolta tarttunut biisi: Clement Marfo & the frontline - Champion
Täällä taas, tällä kertaa eri formaatilla kuin yleensä, Kristan "vaatimuksesta" :) Ei niin arkista, mutta ootin jo innolla että pääsen tekemään tätä :D Toivottavasti tykkäätte :) Ehkä joskus teen perus arkipäivästä samanlaisen!
Eli välkomna ombord, viikonlopun mittaiselle seikkailulle Joensuuhun!
Tapahtuipa kerran, päivinä 1.2. - 3.2.2013
Perjantaina, oli tuskainen herätys. Yllätysyllätys huonosti nukuttu yö.
Ja joo, en nuku lasit päässä, mutta ilman niitä oon iha lepakko, enkä pystys ottamaan kuvaa :D
Normaali perjantai päivä kun oli, oli kouluunkin pakko mennä. Neljä tuntia fysiikkaa aamusta...
Ei onnistunu oikein hommat ei. Jouduin lopusta nappaamaan pari tuntia omaa lomaa, että ehdin porukoiden kyydillä Oriveteen ajoissa!
Loppujenlopuks ehdin niukinnaukin ennen meidän sovittua lähtöä porukoile ja kauheella höökillä pakkasin pari puuttuvaa tavaraa. Sitten Eve ja Hanna olikin jo meidän pihassa punavalkoisella minillä :D
Ja sitten mentiin!
Matka Kuopion kautta Joensuuhun Kristalle kestää taukoineen about 6 tuntia, joten istuttavaa ja ajettavaa riitti :D Jopa meikäläinen päätyi ajamaan tuota pientä autoa, lähes takapenkiltä käsin.
Lopulta päästiin kuopioon ja Hanna jäi suunnitellusti viikonlopunviettoon Tuomaksensa luokse :)
Ja me jatkettiin Even kanssa viimeinen taival kaksin Kristalle :)
Perillä käytiin ekana kaupassa ja si ilta vaan rötväiltiin herkutellen ja alistuin kattomaan Gossip Girliä... :(
Naiset voitti äänestyksen jostain syystä.
Ja sitten nukuttiin!
Lauantai aamu(päivä) valkeni ja meikäläiselle poikkeuksellinen aamupala tuli kyseeseen. Rötvätäkin ehti ennenkuin lähdetttiin hakemaan mulle uutta tuttavuutta, Herr Samuelssonia, jolla huhujen mukaan oli ollut rankka ilta? :D
Samuelssonin virallinen ensitapaaminen mun kanssa oli vähän poikkeuksellinen :D Edellisenä iltana meidän whatsapp- keskustelussa Samuelssonin kommentoitua jotain siellä laitoin vastaukseksi kuvan johon sain vastauksen samalla mitalla :D
Minä:
Samuelsson:
Kuulostaa ja vaikuttaa kamalalta, mutta hyvällä huumorillahan me :D Tätä "Obaman" lausahdusta sitten viljeltiinkin vähän enemmän pitkin viikonloppua :D
Tää vahvisti Kristan ennusteen siitä, että tulisin hyvin juttuun Samuelssonin kanssa :D
Ja niinhän me tultiin :D Meillä oli vallan hauskaa :D
Loppujenlopuksi Samuelssonia haettaessa, ei herra ollut ehtinyt vielä kämpilleen
edellisillan riennoista, vaan ohitettiin se matkalla :D PS. Noljakka = Härmälä.
Samuelssonilta suunnattiin keskustaan seikkailemaan ja syömään pitsaa lounaaksi :) Kerranki oli opiskelijakortista hyötyä kun sai alennusta! Istuskeltiin myöskin Murussa kahvilla jonkin aikaa, kunnes lähdettiin taas kauppaan ostamaan illan ruokatarpeita ja juomisia :P
Lopulta päästiin itse iltaruoan laittoon, kun oli tarpeeksi kauan pelattu Draw somethingia :D
Lopputuloksena olikin ihan hyvää uunilohta, uuniperunoita ja salaattia :)
Siinäsitten otettiin vähän pohjia, paitsi Krista joka lupautu kuskiks :D
Katseltiin Dolan Dukkia ja muuta laadutonta :P
Ja sitten suunta kohti MURUA.
Oli kyllä tosi mukava ilta :)
Käytiin vielä hesepullaa syömässä, ennenku heitettiin Smuelsson Noljakkaan ja mentiin ite Beach Villageen nukkumaan :D
Sunnuntain herätys menikin sitten ihan reisille ja heräiltiin vasta puolen päivän aikoihin.
Edes Eve ei ollu tapansa mukaan aamuvirkkuna :DD
Syötiin vähän "aamupalaa" ja vähä myöhemmin vielä täydennettiin edellisen päivän jämillä :D
Samuelssonkin tokeni moikkaamaan meitä vielä vähän ennen meidän lähtöä :)
Kirjotin Kristan vieraskirjaan viikonlopun toisikskulutetuimman lauseen :D Rakkaudella tietty :)
Neljän aikoihin hyvästeltiin Krista ainaki viikoksi ja lähdettiin pienen unohdusmutkan kautta ajelemaan kohti kuopiota ja hakemaan Hanna mukaan :) Paluumatka tuntui menevän huomattavasti kivuttomammin kuin tulomatka perjantaina. Ja vieläpä vaikka ajoin huomattavasti enemmän paluumatkalla kuin mennessä, ei tuntunut juuri missään.
PAITSI.
Kunnes se ehkä toiseksiviimeinen niistä 100+ kpl nopeuskamerasta ennen Orivettä välähti. Mun ajovuorolla. PRKL! Nyt harmittaa kun hyvä putki meni rikki :( Ja ärsyttää koska todennäkösiin sakkoihin menee rahaa :( Sitä odotellessa
Mutta kuitenkin oli tosi mukava viikonloppu, pitkästä aikaa nähdä Kristaa sen hoodseilla ja muutenkin jutustella läheisten ihmisten kanssa :) Opin taas tällä reissulla ittestäni ja ystävistäni monia asioita :3
Hyvällä tavalla tietenkin :)
En tosiaan enää sunnuntai-iltana päässy suuntaamaan Tampereelle, koska oltiin kymmenen aikoihin Orivedellä, joten jäin porukoille yöksi ja tulin sitten aamulla manseen ja TKL:n bussilla kämpille käymään ennen koulun alkamista. Meni toinenkin putki rikki: Sunnuntai-Subi nimittäin. Jo perinteeksi muodostunut sunnuntai-illan subi jäi saamatta tällä kertaa.
Ja ensi viikonlopusta tulee varmaan taas jotain hyvin EEPPISTÄ. Voin kertoa että se liittyy huippu-urheiluun hyvin olennaisesti ja siitä tulee varmasti juttua tänne! Yritän tässä viikolla pykätä taas päivän tai arin selostuksen Israelia etiäpäin! Palaillaan taas!
Jatketaan taas Israelinmatkan löpinöitä! Vaikkakin jo hetken mietin ,että kirjoittaisin välillä arjen touhuiluista, mutta niitä ehkä viikonloppuna tjsp :)
1.1.2013 Jerusalem. Via Dolorosa - Itkumuuri
Aamu valkeni jälleen miellyttävän lämpimänä ja aurinkoisena, joka lupasi erinomaista säätä myös loppupäivälle, jonka viettäisimme melko tehokkaasti ulkona kävellen ja paikkoja kierrellen. Tiedossa olisi paljon nähtävää ja kuvattavaa. Päivän ohjelmana olisi kulkea Via Dolorosa, eli tuskien taival, toisinsanoen, oletetusti se tie, jota pitkin Jeesus olisi kantanut ristiään viimeisenä päivänään ja sen varrella olevat "tärkeät" paikat. Via Dolorosan lisäksi oli suunnitelmissa käydä Itkumuurilla ja mahdollisuuksien mukaan Kalliomoskeijassa.
Päivän eväsleivät olivat tuttuun tapaan pitaleipää hummus-täytteellä, tällä kertaa saimme tosin myös hedelmää sen lisäksi, eikä se yksinäinen banaani haitannut ollenkaan! Suuntasimme majapaikastamme läheiselle arabitorille, josta menisimme Jerusalemin vanhaankaupunkiin, arabitorin läheisestä Damaskos-portista. Arabitorilla oli vilkasta ja eläväistä ja aurinkoinen sää loi mukavasti tunnelmaa ja mieliala oli erinomainen :)
Olimme jo kohta pääsemässä Damaskos-portista sisään vanhaankaupunkiin, kun wild tractor appears. Voi pojat. No ei auttanut kuin väistää ja odottaa sen hidasta ohimenoa. Vanhakaupunki näytti yllättävyytensä ja jatkaisi sitä loppuun asti, milloin autojen ja milloin moottoripyörin kanssa. Vanhankaupungin alueella kun ei hirveästi tuntunut olevan varsinaisia liikennesääntöjä, ja vain muutamiin paikkoihin oli mahdollista päästä autolla, jolloin mopoilla ja muilla vastaavilla pienillä vekottimilla pääsi kulkemaan isompia basaarikujia.
Päästyämme traktorista eroon ja kunnolla selvemmille vesille, lähdimme metsästämään Via Dolorosan alkupistettä. Melko lyhyen kävelyn jälkeen tulikin vastaan kyltti kahden kadun risteyksessä.
Via Dolorosa. Suuntasimme katua pitkin ylöspäin hiljaksiin, katsellen ympäriinsä hiljaisen oloista katua, jolla Jeesuksen uskotaan kantaneen ristiään. Katu oli melko autio niin varhain aamupäivällä, eikä suurimmat turistimassat olleet vielä päässeet liikkeelle.
Noustessamme tietä pitkin, viereisestä kameraputiikista kajahti kovaan ääneen Maamme-laulu. Ilmeisesti putiikin pitäjä tunnisti meidät ja yritti näin haalia asiakkaita :D Päästyämme pienen mäennyppylän päälle katua pitkin, tajusimme ostamastamme opaslehtisestä saapuneemme Via Dolorosan varsinaiseen alkupaikkaan, jossa on nykyään muistaakseni Fransiskaaniluostari ja sen pihalla kaksi kappelia. Näiden kappelien väitetään olevan niillä paikoilla joissa Jeesus ruoskittiin ja kruunattiin orjantappurakruunulla.
Hetken viivyimme luostarin sisäpihalla, kunnes suuntasimme toiselle puolelle katua, jossa väitetään sijainneen pontius Pilatuksen palatsi, jonka pihalla Jeesus tuomittiin. Kyseisellä paikalla on nykyään arabeille tarkoitettu koulu :D Pilatuksen mestojen jälkeen suuntasimme vähän matkaa alaspäin pitääksemme evästauon, ja samalla ihmiset shoppailivat tuliaisia läheisistä kojuista/kaupoista. Voi sitä pitaleipää taas. Banaani pelasti kuitenkin vähäsen :P
Matka jatkui takaisin risteykseen josta olimme kääntyneet ylös. Via Dolorosa on muuten siitä hassu "nähtävyys", ettei siinä ole oikeastaan mitään alkuperäistä varmuudella. Nykyisen tien pinta on arviolta 6 metriä korkeammalla kuin Jeesuksen aikoihin, ja ristin tiehen liittyvien tapahtumien kohdalla, ja sanon, JOKAISEN tapahtuman oletetulla kohdalla, on suurinpiirtein jokin kappeli tai kirkko tai luostari. Yleensä eri kirkkokuntien edustamina. Ja se on vähän hämmentävää ja itsellä ainakin haittasi varsinaisesti teeman tunnelmaan pääsemistä.
Piipahdimme risteyksessä olevassa Armenialaisessa kirkossa laulamassa yhden laulun ja hiljentymässä muuten. Jatkoimme kuitenkin piakkoin hiljaksiin vanhankaupungin arabikorttelissa pitkin Via Dolorosaa kulkien kaikkien Via Dolorosan "asemien" kautta ja lähes joka kohdalla pysähtyen, kuunnellen opastamme Eevaa joka meille kertoi joka asemaan liittyvistä tapahtumista. Kivenpala johon jäi Jeesuksen kädenjälki hänen otettuaan seinästä tukea, paikka jossa Jeesus kaatui ensimmäisen kerran jne.. Olikohan 14 asemaa yhteensä?
Lopulta päädyimme paikkaan johon Via Dolorosa päättyy ja missä sijaitsee yksi väitetyistä Jeesuksen haudoista. Pyhän haudan kirkko. Kirkko jossa ainakin kolme tai neljä eri kirkkokuntaa taistelee suurimmasta esilläolosta. Kirkko on melko vaatimaton ulkoapäin, mutta sisältä melko hämyisä ja mahtipontinen ja sen katossa olevat ikkunat olivat vaikuttavat. Sisällä kirkossa, sen suurimmassa "salissa" on tämä väitetty Jeesuksen hauta, johon usko hiipui kun sen ensimmäisen kerran näin.
Kovin koristeellinen ja pröystäilevä, laatikkomainen pieni ja ahdas rakennellma, joka ei ainakaan vastannut meikäläisen käsitystä Jeesuksen haudasta. Jonotimme kuitenkin kuuliaisesti sen puoli tuntia päästäksemme käymään vuorollamme tuossa haudassa. Odotellessa saimme kuitenkin kuunnella mahtipontista ja kaunista urkumusiikkia joka ilmeisesti säesti jonkin edustavan kirkkokunnan messua viereisessä avoimessa salissa. Vuoromme tuli jossain vaiheessa ja meidät ohjattiin huolellisesti sisään ahtaaseen laatikkoon vain kuullaksemme 10 sekuntia myöhemmin, että meidän oli tultava jo ulos. Antikliimaksin multihuipentuman synnyttämä ärsytys oli melkoinen. Sisältäkin hauta oli kovin pröystäileä ja koristeellinen, eikä tuo kymmenen sekunnin aikaraja yhtään parantanut kokemusta. Keräännyimme kohtapuoliin kirkon ulkopuolella oleville portaille jossa otimme ryhmäkuvan ja huilitauon. Monien jalat olivat nyt jo aika väsyneet pitkähköstä ja hitaasta kävelystä. Tämä koski myös meikäläisen jalkoja. Päivä ei kuitenkaan ollut vielä päätöksessään.
Suuntasimme Pyhän haudan kirkolta kohti Länsimuuria, joka myös paremmin Itkumuurina tunnetaan. Melkein heti kirkolta lähdettyämme, näimme reissun ainoan Evankelis-Luterilaisen kirkon, ja sekin yllätykseksemme oli arabikristittyjen kirkko :o Itkumuurille ei ollut pitkä matka, vaikka sitä etsiessä vähän sompailtiinkin basaarikujilla. Eksytty ei kertaakaan vaan paikat löytyi melko helposti. Itkumuurille mentäessä yllätyin taas metallinpaljastimesta ja laukkujen läpivalaisusta, mutta sehän nyt toisaalta oli odotettavissa... Yleinen käytäntö ympäri Israelia, maan yleisen varautuneisuuden ja turvallisuustilanteen takia. Ja turvaksihan se on...
Itkumuuri oli vaikuttava näky ja todella helppo paikka päästä näkemään juutalaisten rukouskulttuuria hyvinkin läheltä. Miehille ja naisille oli rajattu omat rukousalueensa, ja muurin läheisyydessä tuli kaikkien pitää päähinettä tai suojata vaikka kädellä päälakensa :D Meidän ryhmän jäsenet olivat kukin tehneet omat rukuslappunsa, jätettäväksi muurin rakoon rukousen päätteeksi, kuten juutalaisillakin tapana on. Kävimme miesten kesken vähän sivummalla, eräässä sisätilassa jossa oli ilmeisesti paljon uskonnollista kirjallisuutta ja jossa myös monet rukoilivat ja lukivat Jumalan sanaa. Jotenkin itkumuurilla tuli hetkittäin tosi awkward ja turisti olo, kun ei selvästikään kuulunut sinne ja erottui mustavalkoiseen pukeutuneista juutalaisista kuin yö päivästä. Oli kuitenkin hieno kokemus. Jalat alkoivat jo huutaa hoosiannaa tässä vaiheessa, en todellakaan onnistunut valitsemaan parhaita mahdollisia kävelykenkiä reissuun... Kun kaikki olivat rukouksensa tehneet, annettiin ihmisille vapaus hajaantua turvaparinsa/porukalal omille teilleen, kun Kalliomoskeijaan menemisestä luovuttiin.
Nälkäkin alkoi jo kalvaa meikäläistä, sillä ei se pitaleipä ja banaani useampi tunti sitten syötynä kauaa lohduta isoa miestä. Onneksi Tuomas oli samoilla linjoilla ja lähdimmekin etsimään ruokaa, samalla kun suunnistaisimme ulos vanhastakaupungista. Melkein heti yhdet rappuset noustuamme osuimme alueelle jossa oli useita eri ruokapaikkoja, joista suurinpiirtein kävelimme lähimpään ja tilasimme. Tuomas söi kai muistaakseni schwarmaa?, muttei pitänyt siitä juurikaan. Itse nautiskelin falafeleistä pitaleivällä ja salaatilla. Falafelit yllättivät, lievällä mauttomuudellaan, mutta olivat silti jotenkin koukuttavan makuisia. Toisaalta, mikä uppopaistettu ei olisi hyvää? Tästä suuntasimme lähes oikopäätä kohti keskustaa, meikäläisen suuntavaiston johdattaessa meidän pienimuotoisen porukkamme suorinta tietä Jaffa-portille. Portilta menimme läheiselle ostoskadulle missä jakaannuimme hieman ja lähdimme Tuomaksen ja Reiskan kanssa kahville Jaffa-kadulle. Kahvin jälkeen menimme takaisin majapaikkaamme, jossa iltaruoka jo melkein odotti.
Meikäläisen loppuilta vierähtikin sitten yhteissessä olotilassa istuessa, kun ihmiset alkoivat kysellä jalkahieronnan ja niskahieronnan perään ja jonoa alkoi kertyä :P Oon edelleen äärimmäisen huvittunut mun hieronnan suosiosta, koska en koe olevani sen kummallisempi hieroja kun muutkaan. Onhan sitä toki mukavaa tehdä kun toiset tykkää :) Yö tuli ja niin kamalan muhkurainen tyynyni odotti sängylläni. Kirosin pari kertaa kunnes Zzzzz.
2.1.2013 Jerusalem - Wadi David - Kuollutmeri. Aurinkoinen sää ~24 astetta.
Tätä päivää oli odotettu :D Tänään mentäisiin katsomaan Daavidin lähteet ja uiskenelemaan kuolleessameressä! Bussitaksi oli tilattu jo edellisenä päivänä, joten se tuli noutamaan meidät suoraan meidän majapaikasta! Kuolleellemerelle ie aja oikeastaan kuin 25-30 minuuttai, mutta silloin jää länsirannan alueelle, joka ei ole suositeltavaa. Meidän matkanmme Ein Gendiin, vähän länsirannan ulkopuolella etelämpänä, kesti n. 50 minuuttia. Jerusalemista laskeutuminen kohti kuolluttamerta(-423 metriä merenpinnan alapuolella!) on melkoinen, kun korkeuseroa on melkein 1200 metriä.
Matkalla näimme beduiineja, aaseja, lampaita, kameleja ja komeita maisemia. Ajoimme myös ohi Qumranista, tunnetusta arkeologisesta löydöspaikasta, jonka suurinta löytöä kutsutaan kuolleenmeren kääröiksi. Oli joo tosi important sidenotefakta :D Jokatapauksessa, pääsimme perille Ein Gediin, Daavidin lähteille, rikottuamme kielimuurin kuljettajan kanssa joka ajoi vähän harhaan aluksi, mutta päästiinpähän perille kuitenkin!
Lähdimme seikkailemaan vuorien välissä olevaan laaksoon kohti lähteitä, kukin milläkin ryhmäkokoonpanolla ja omalla tahdillaan. Tarkoituksena oli rauhoittua ja lukea muutamia kohtia raamatusta samalla ja pohdiskella niitä, erämaan syleilyssä. Tätäkin rauhoittumista onnistui vallan tehokkaasti häiritsemään juuri meidän perään rämähtäneet laumat mölyäviä jenkkituristeja ja paikalliset ilmavoimat joiden hävittäjät lensivät vallan matalalla laakson yllä ajoittain.
Itse laakso oli vaikuttava ja seesteinen. Lämmintä riitti kun kallionseinämät hohkasivat lämpöä ja liikkumissuunta oli ylöspäin laakson muotojen takia. Laakson karut muodot höystettynä lähteistä hiljalleen virtaavan veden ja pienen vehreyden kanssa teki niistä lyhyistä hiljaisista hetkistä lähes koskettavia. Vajaassa tunnissa kiersimme laaksoon tehdyn patikkalenkin jonka jälkeen palasimme reitin alkuun syömään eväitä. Pitaleipää siis! Mums.
Saatuamme porukan kasaan, lähdettiin kävelemään läheisele yleiselle uimarannalle. Siis kuolleeseenmereen pulikoimaan! Itse ranta oli vähän karu ja en sitä ihan rannaksi oikeastaan kutsuisi, sillä oli se niin jyrkkä, kivinen ja kova rinne, että välillä piti katsoa askeleitaankin ihan kunnolla. Kelpasi kuitenkin meille, jotka emme koskaan olleet kuolleessameressä uineet. Jännitys tiivistyi kun ensimmäiset kahlasivat kivisessä rantavedessä kohti syvyyttä...
Ja kuin lattialle levälleen jätetyt legot sattuvat jalkapohjaan, niin myös polvisyvyydessä olleet isommat kivet, joille oli muodostunut terävistä suolakitestä suojakuori, joka ilomielin tuhoaisi jokaisen halukkaan jalat ja varpaat. Ai PRKL! Tietysti potkaisin itse ensimmäisenä niitä kiviä epähuomiossa ja sain pari mahtavaa haavaa oikean jalan varpaisiin :D Tästä oppineena jatkossa lilluin niiden kivien yli ennenkuin nousin vasta niiden jälkeen ylös :D Ja kyllähän se suolavesi siinä avohaavassa vähän kirveli, muttei yhtään niin paljon kuin meitä oli varoitettu.
Ja se vesi oli suolaista! Suolapitoisuus on yli 30%, ja sitä meikäläisen huulelle meni pisara, joten pitihän sitä vähän maistaa... HYI.
Tosin jotkut tytöt joutuivat luovuttamaan aika pian, koska olivat sheivanneet juuri aamulla säärensä rantakuntoon. Ei tykännyt sääret suolavedestä ei.
Mutta kun pääsi pahimmista kivistä ohi ja syvempään, ei auvolla ollut vertaa! Aivan uskomaton tunne kun voit olla vedessä melkein missä asennossa tahansa, ja kellut siinä, kunhan painopiste on kohdallaan! Siis aivan mieletön tunne! Täydellinen vastapaino edellisen päivän rankalle kävelylle ja kipeille jaloille. Se pitää mennä vielä joskus uudestaan testaamaan!
Lähdimme jossain iltapäivällä takaisin Jerusalemiin ja majapaikkaamme. JA voi pojat kun mua väsytti. Torkuin bussissa melkein koko matkan Jerusalemiin. Oli tosi omituista, miten toisaalta niin kevyen päivän jälkeen saattoi olla niin poikki. Valitettavasti meikäläisen osa oli tänään olla ruokaryhmässä ja melkein heti takaisin päästyä, lähti ruokaryhmäläiset kauppaan hakemaan ruoka-aineita arabitorilta. Ruokaostoksilla oli hauskaa porukalla, vaikka meidän ruoka määräytyikin vähän ennalta edellisen päivän jämien takia, muttei se pahemmin haitannut. Ei olisi ainakaan liian haastavaa ruokaa tehtäväksi oudossa keittiössä. Se tosin vähän harmitti ettei ollut juuri muita mausteita kuin suola ja pippuri mutta pärjättiin ihan hyvin.
Illalla oli taas ihmisiä hierontajonossa, ja käytiin myöskin poikain kanssa kävelemässä illalla Jaffakadulla ja hakemassa Ben & Jerry's:iä mussutettavaksi majapaikkaan! Kaikin puolin mukava päivä jälleen kerran, ja sääkin oli suosinut meitä tähän asti. Väsymyksen määrä oli yli 9000 ja uni maistui huonosta tyynystä huolimatta.
* * *
Tällästä tänään ja sainpas kaksi päivää kerralla tuohon. Seuraavalla kerralla varmaan arkisempaa catch-uppia tiedossa tän matkakertomuksen vastapainoksi! Palataan taas!
